English
Suomi

Vastuullinen kesätyö - Algolissa tänä kesänä tusina kesätyöntekijää

Vastuullisuusteot

Algolissa aloittaa tänä kesänä reilut kymmekunta kesätyöntekijää. Konsernin talousosastolla kesätyön aloitti kaksi henkilöä.

"Saimme konsernin talousosaston kesätyöntekijähakuun reilusti yli sata hakemusta. Hakemusten määrä osoittaa, että nuoret kokevat meidät miellyttävänä, mielenkiintoisena ja kiinnostavana työnantajana", konsernin varatoimitusjohtaja Joakim Flinck toteaa tyytyväisenä.

Kesätyön tarjoaminen on oivallinen tilaisuus tehdä hyvä ensivaikutelma tulevaisuuden työntekijöihin. 

“Työyhteisöön mukaan ottaminen on äärimmäisen tärkeää, ja sen merkitys korostuu etenkin nyt, kun tehdään paljon etätyötä. Hoitamalla kesätyöasiat vastuullisesti ja hyvin varmistamme, että olemme jatkossakin vetovoimainen työnantaja. Tässä meillä jokaisella työkaverillakin on oma roolinsa”, Flinck sanoo. 

Vastuullinen kesätyönantaja

Algol osallistuu tänäkin vuonna Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan. Mukana olemme jo viidettä vuotta. 

Vuonna 2018 erinomainen hakijakokemus ja oikeudenmukainen kesätyöntekijöiden kohtelu toivat Algolille kolmannen sijan Vastuullisin kesäduuni -kilpailun suurten yritysten sarjassa. Myös tänä vuonna osallistumme kilpailuun. Kilpailun tulokset perustuvat Algolin omien kesätyöntekijöiden arvioihin meistä, ja ne kysytään kesän aikana toteutettavalla tutkimuksella. Tutkimusraportti auttaa meitä muun muassa kesätyöprosessien kehittämisessä.  

Kampanjassa mukana oleminen haastaa myös esimiehen ja työkaverit tuottamaan kesätyöntekijälle positiivisen kokemuksen työelämästä. Perehdytys ja työhön opastaminen tulee tehdä huolella, jotta työsuhteen kokemuksista tulee molemmille osapuolille myönteisiä.  

Tervetuloa Algoliin Anssi, Edon, Joona, Leon, Markus, Patrik, Sakari, Santeri, Teemu, Tommi, Ville ja Veera!

 

Vastuullisen kesätyön periaatteet

  1. Hyvä hakijakokemus
    Nuorelle kesätyön hankkiminen on yksi vuoden jännittävimmistä asioista.
  2. Mielekäs työ
    Kesätyön kautta nuori luo ensimmäiset konkreettiset käsityksensä työelämästä, eri aloista ja ammateista. Työtehtävät, vastuut, valtuudet ja odotukset on määritelty selvästi. Vastuullinen kesätyönantaja jättää nuorelle positiivisen kuvan työelämästä.
  3. Perehdytys ja ohjaaminen
    Perehdyttämiseen ja ohjaamiseen nimetään vastuuhenkilö. Hyvin suunnitellulla ja toteutetulla perehdyttämisellä nuori pääsee nopeasti kiinni työtehtäviin, oppii ja kehittyy. 
  4. Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus
    Nuorta kohdellaan tasavertaisesti ja hänet otetaan työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi heti alusta alkaen. Nuoren tukeminen on koko työpaikan asia. 
  5. Kohtuullinen palkka
    Kesätyöntekijälle maksetaan työn vaatimusten ja nuoren kokemuksen mukaisesti kohtuullista palkkaa.
  6. Kirjallinen työsopimus ja todistus
    Vastuullinen kesätyönantaja tekee nuoren kanssa aina kirjallisen työsopimuksen. Työsuhteen päättyessä annetaan asianmukainen työtodistus. 

Lisää tietoa kampanjasta osoitteessa: https://kesaduuni.org/