English
Suomi

Algolilta 65 000 euron lahjoitus yliopistoille

Vastuullisuusteot
Algol Oy lahjoittaa kuluvan syksyn aikana yhteensä 50 000 euroa eri alojen yliopistoille. Lahjoituksen saavat Hanken Svenska handelshögskolan, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto sekä Åbo Akademi. Lisäksi yhtiö on aiemmin tänä vuonna tehnyt 15 000 euron lahjoituksen Aalto-yliopistoon perustettavaan, maailmanlaajuisestikin ainutlaatuiseen omistajuuden professuuriin.

Algol haluaa lahjoituksillaan olla mukana edistämässä suomalaista korkeatasoista korkeakouluopetusta ja tutkimusta sekä tieteen ja taiteen tekemistä.

“On tärkeää, että elinkeinoelämä on mukana tukemassa taidetta ja kulttuuria sekä rahoittamassa huippuosaamista. Laadukas tutkimus ja opetus ovat tärkeitä myös oman toimintaympäristömme sekä pitkän aikavälin menestymisen kannalta”, Algol-konsernin toimitusjohtaja Alexander Bargum toteaa.

Syksyn aikana tehtävien lahjoitusten vaikuttavuutta lisää valtion vastinrahaohjelma vuosille 2020-2022. Ohjelman mukaan valtio myöntää tietyn euromäärän jokaista yliopistojen saamaa yksityistä lahjoituseuroa kohden.